Moottorivedon uistelusääntöjä sovelletaan kuhanuistelussa, syysuistelussa ja ison kalan uistelussa lisäksi moottorin käyttö on sallittu virveli- ja venepilkkikilpailuissa.
Kuhanuistelu ja isonkalan uistelu järjestetään yksiosaisena, syysuistelu kaksiosaisena, kaksiosaisen kilpailun osakilpailutulokset lasketaan yhteen. Ison kalan uistelussa on virvelöintikin sallittua.
Kilpailut ovat venekuntakohtaisia, venekunta nimetään kipparin mukaan.
Kipparin estyessä osallistumaan kaksiosaisen kilpailun toiseen osaan, ei kipparia voi kesken vaihtaa, vaan uuden kipparin katsotaan muodostaneen ”uuden venekunnan” eikä hänellä näin voi olla ”pohjilla” tulosta ensimmäisestä osakilpailusta, henkilöluku veneessä on muuten vapaa. Venekunnan muut henkilöt, kuin kippari, voivat olla myös seuraan kuulumattomia.
Kaikki venekunnat osallistuvat kilpailuihin omalla vastuullaan ja myös vastaavat omista kalastus- ja vesiliikennelain ym. edellyttämistä velvoitteista, kuten valtion kalastuksenhoitomaksusta (ns. valtion kalakortti), venevarusteista, pelastautumisvälineistä jne. noudattaen myös hyviä kalamiestapoja sekä vesiliikennelain mukaisia väistämissääntöjä!
Ennen kilpailun alkua pidettävässä kipparikokouksessa voidaan yhteisellä päätöksellä poiketa tai tarkentaa näitä runkosääntöjä
Osanottomaksut:
Mahdollisista osanottomaksuista voi kilpailutoimikunta päättää erikseen kilpailukohtaisesti
Kilpailualue:
Alajärven seudun Kalastusseuran isännöimä alue Alajärvestä
Lähtöalue:
Tervaniemi, Loimalahden venerannan veneenlaskupaikka
Kilpailuaika:
http://asks.fi/kalenteri/
Punnitus:
Lähtöalueella Loimalahden veneenlaskupaikalla, kalat punnitaan suolistamattomina
Sallittua on:
Uistella soutaen tai moottorivedolla, elektroniset apuvälineet, takilat, painouistimet, painot ja syvääjät. Vapamäärä enintään kuusi, joissa siimaa ulkona enintään 50 m/vapa, uistinmäärä vapaa, plaanarit siten, että ne levittävät enintään 15 m veneestä, ja enintään 8 m veneestä Loimalahden uistelualueen länsipuolella, rajana Nuutinniemi ja Hirvonniemi.
Kiellettyä on:
Muu kuin uistelu ja uistimet on laskettava veteen, ei heittämällä, kalastaminen ennen kilpailua tultaessa vesitse kilpailun lähtöpaikalle, elävät syötit ja täkyraksit. Tarpeeton rantautuminen kilpailun aikana. Siirtyminen yli 10 km/h nopeudella, mikä on virallinen enimmäisnopeus Alajärvellä
Kilpailukalat ja niiden alamitat:
Hauki 60cm, kuha 45 cm, ahven 25 cm, taimen 60 cm, harjus 35 cm, kirjolohella ei alamittaa. Kertoimia ei käytetä, kuha on kuhanuistelussa ensisijainen
Palkinnot:
Kilpaillaan ensisijaisesti kiertopalkinnoista, kilpailutoimikunta päättää muista mahdollisista palkinnoista. Kiertopalkinto ”katkeaa” kipparin kolmella peräkkäisellä tai muuten yhteensä viidellä kiinnityksellä.
Yhteyshenkilöt:
Hannu Kilpi, kilpailutoimikunnan edustajana 040 4509980, Marko Syrjänen 0405337335